TRANSIT

Tyhjä odotustila on metafora elämän välitilanteille, hetkille ennen muutosta, lähtemistä, menetystä tai uutta alkua.
Odotustilassa ihminen joutuu kohtaamaan paitsi toisen ihmisen, myös itsensä.

Tanssijoiden ja laulajien liike tapahtuu arkisen ja äärimmilleen tyylitellyn rajapinnassa; kohtaamisia, hyvästelyitä,
pieniä tapahtumia jotka täyttävät ja rytmittävät ajan virtaa, odottamisen painetta joka purkautuu intensiiviseen liikevyöryyn.

Musiikillisesti Transit-teos rakentuu unenomaisen kauniin ambient-kudelman, polveilevien vokaalilinjojen ja
urbaanien äänimaisemien vuoropuhelulle. Sävellyksestä ja musiikin tuotannosta vastaa Ooppera Skaala.

Teos vertautui minimalistisäveltäjä Philip Glassin ja performanssitaiteilija Robert Wilsonin yhteisprojektiin, vuonna 1976 ensiesityksensä saaneeseen näyttämöteokseen Einstein on the Beach… tanssin ja musiikin tiheät, hypnoottiset toistot nivoutuvat viimeisteltyyn visuaalisuuteen… kokonaisuus on kunnioitettava yritys laajentaa suomalaisen oopperailmaisun rajoja. 
– HS 18.5.2015
 

Ohjaus  Janne Lehmusvuo
Musiikki Ooppera Skaala (Thomas Freundlich, Mia Heikkinen, Laura Heinonen, Janne Lehmusvuo, Visa Oscar, Essi Luttinen)
Koreografia  Thomas Freundlich
Äänenjohtaja  Essi Luttinen
Äänisuunnittelu  Santtu Sipilä, Sakari Kiiski
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Valot/projisoinnit  Miika Riikonen
Pukusuunnittelu  Tyra Therman
Pukuompelu Ellinora Kasvi, Liinu Annastiina Kinnunen

Solistiset esiintyjät
sopraanot Mia Heikkinen ja Laura Heinonen, mezzosopraano Essi Luttinen
tanssijat Tanja Illukka, Riku Koskinen, Mervi Märkälä ja Minttu Pietilä ja Iida Tuliainen

Kantaesitys:
16.5.2015 Turbiinisali, Kaapelitehdas, Helsinki

13.5.2016 Kotkan kaupunginteatteri, Dancefest Kotka

Kesto: 70 min